Trans Siberialla halki Venäjän - Through Russia with Trans Siberia
In English (coming later)
Perjantaina 25.5.2018
Täällä sitä nyt ollaan Trans Siberian junassa matkalla kohti Ulan Udea. Moskova on jäänyt taakse. Junassa kökkiminen tuntuu rentouttavalta aikaisemman lähtöhäsellyksen ja hektisen Moskova-päivän jälkeen.
Matkalla vaihtuvat maisemat ovat peltoja, metsikköjä, kyliä, tehtaita, järviä ja jokia. Ollaan ohitettu monia erilaisia suoalueita ja hiekkapohjaisia metsiä ja taas hetken kuluttua maaperä onkin aivan punaista. En voi olla kiinnittämättä huomiota istutettujen puurivistöjen takana vilahteleviin pieniin polkuihin..viereisiä raiteita pitkin kulkee nainen ja tyttö, minneköhän he ovat matkalla?
Mäntyjä, kuusia, koivuja, haapoja ja pihlajat tai tuomet kukassaan, kuin Suomessa. Suurimman eron maisemien välille tekee kaupungin tai kylän ilme. Muuten maisema muistuttaa pitkälti suomalaista luonnon maisemaa.
Suomen siirtolaisuutta tutkittaessa monien kirjeiden seasta löytyneessä kirjeessä Lemusta kotoisin olevan nainen kirjoittaa seuraavanlaisia kuulumisia Amurinmaalta:
Rakas Äitini!
…Meidän terveytemme täällä, Jumalan kiitos, on pitkin aikaa ollut tavallisessa mitassa, ja muutoin voiminen samasa mitassa. Ei minua ole juurikaan rikkaus kohdannut, mutta ei myöskään köyhyyskään ahdistanut. Lapsia on Jumala siunannut minulle kolme. Heistä kaksi ensimmäistä kaksoistyttäret, molemmat ovat kuolleet. Kolmas jälkimmäinen vielä elää joka tulee pian kahden vuoden vanhaksi…..
…Maanviljelys ei täällä ole editstyttänyt ketään meitiä, paitsi sitä että perunoita on saatu syödä ja vähän myydäkin. Kaloja täällä on runsaasti ja erilaisia. Ilmat ovat toisen luonteiset kuin Suomessa: Lämmin on helteisempi ja pakkanen kovempi, sade ja routa ankarammat kuin suomessa.
(Lähde Kuparinen Eero – Maitten ja merten takaa)
Monikohan Turun alueelta lähtenyt palasi takaisin Suomeen ja monikohan jäi asumaan Vladivostokiin? Olisi kiinnostavaa selvittää näiden ihmisten kohtaloita, ehkä tällä matkallamme jotain vielä selviääkin.
Venäjästä tulee tunne että paljon rakennetaan, tehdään ja järjestellään, mutta asiat ovat jääneet hieman kesken, tai vaille huolenpitoa… kokonaiset kylät ja entiset tehtaat ovat jääneet oman onnensa nojaan, tiet rempalleen ja kaikki on vähän sinnepäin. Mutta se on jotenkin suloista. Junan ikkunasta ohi kiitävät pienet hökkelikylät puutarhoineen ja kasvimaineen muistuttavat perusasioista, omavaraisuudesta ja maan kanssa yhteydessä olemisesta.
Kun mietin erilaisia utopioita ja utopiayhteisöjä on niissä idealistisesti varmasti ajateltu myös rikastumista osana hyvinvointia, mutta pääasiassa hyvinvointi, omavaraisuus ja kenties seikkailun- ja kokeilunhalu tuntuvat olevan vieläkin utopiayhteisön syntymiselle ne tärkeimmät arvot. Nykyajan utopiayhteisöjä voisi olla esimerkiksi jotkin ekokommuunit tai osuuskunnat.
Tämä matka varmasti avaa vähän eri perspektiivejä moniin asioihin. Täällä Venäjällä on niin paljon tilaa. On niin paljon maata, metsiä, soita, vuoristoja ja eri kulttuureita. Riittääkö tila kuitenkaan kaikille kun kulttuureiden välillä esiintyy eroavaisuuksia. On hurjaa ajatella kuinka metsiä on alettu kaatamaan, alueilta joissa ihmiset elävät yhdessä metsän kanssa. Muutos tulee varmasti olemaan melkoinen muutamien vuosien aikana. Kulttuureista osa kuolee ja osa selviää muuttaen muotoaan. Metsien tilasta en osaa sanoa, olen vain nähnyt hurjia kuvia suurista metsäkoneista jotka tekevät aika rumaa jälkeä. Pohjoisen metsät vielä sitovat niin paljon hiiltä itseensä. Ymmärtämäni mukaan jos pohjoisen metsät kaatuvat muuttuu ilmastommekin siinä mukana.
Tasapaino asioiden välillä on merkitsevä tekijä niin monessa asiassa. On se kyllä erikoista ajatella että Venäjä, niin iso maa, pinta-alaltaan 17 098 242 neliökilometriä kätkee sisäänsä asukkaita ”vaivaiset” 143,8 mijoonaa. Kun miettii vaikka niin paljon pienempää Intiaa 3 287 590 neliökilometriä, jonka arvioitu asukasluku on paljon paljon isompi (+1 339 000 000). Siellä ollaan pakkauduttu niin pieneen tilaan.
Ajatukseni lentelee. Jos ajattelee vaikka nielussani (vielä toistaiseksi elävien) streptokokki bakteereiden kasvua ja niiden aiheuttamaa tulehdusta kehossani. Kuinka samanlaista niiden toiminta lopulta on ihmisen käyttäytymisen kanssa. Omassa kehossani elää monia erilaisia eliöitä ja bakteereita. Jos maapalloa voisi tässä nyt verrata kehoon, maapallo olisi siis keho jossa me elämme.
Maapallolla olevien eliöiden lisääntyessä räjähdysmäisesti yhdessä paikassa syntyy epätasapaino ja tila on muutoksessa. Onneksi kehoni osaa taistella näitä lisääntyneitä bakteereita vastaan. Niin ”osaa” kyllä maakin lopulta.
Maanantaina 28.5 matkataan jo viidettä päivää. On ihanaa vaan olla ja katsoa vaihtuvia maisemia, ajatella, välillä torkahdella ja ottaa rennosti.
Matka taittuu pikkuhiljaa nytkähdellen ja kolahdellen. Iltaisin pimeän tultua ollaan sammutettu valot ja tuijoteltu ohi vilahtelevien kaupunkien valoja, hökkelikyliä, erikoisia tehtaita ja satunnaisesti tähtiäkin. Täysikuu möllöttää valaisten maisemaa. Muutamia kertoja ollaan käyty asemilla verryttelemässä ja ostamassa jotain purtavaa kioskeista. Maisemat on vaihtuneet Uralin jälkeen pikkuhiljaa soista metsäisemmiksi. Nyt maisema on kumpuilevaa koivu tai mäntymetsää ja laajoja peltoaukeita. Koivuja on paljon. Kotka lentää taivaalla.
Tiistaina 29.5 juna kulki Baikal järven ohi. Se oli upea. Se oli valtavan kokoinen. Tuntui kuin olisimme meren rannalla, niin jatkuva ja loputtoman tuntuinen järvi se oli. Junaradan toisella puolella jatkuu vuoristo jonka takana on Mongolia. Ollaan nyt noin puolessa välissä, lähempänä Vladivostokia kuin kotia.
Sitten se ensimmäinen juna-osuus on ohitse. Juna pysähtyi Ulan Uden rautatieasemalle jossa hyppäsimme pois sen kyydistä. Kävelimme rinkkoinemme kaupungin läpi hotellille ja ryntäsin heti ensimmäiseksi suihkuun. Ai että sitä tunnetta! (Niin ne perusasiat..) Sanoinkuvaamattoman ihanaa.
31.5.2018 Ulan Ude on näyttäytynyt meille viehättävänä paikkana! Suurin osa ihmisistä näyttää aasialaisilta ja paikassa sekoittuukin hauskasti Venäläinen ja Burjatin kulttuuri. Eilen päästiin saunomaan. Vaikka täällä lämpötila pyöriikin siinä 30:n asteen molemmin puolin, ei suomalainen (tai ainakaan me) voi vastustaa kiusausta saunoa kun mahdollisuus siihen on. Eilen oli Burjatian 95. vuosipäivä ja torilla näyttää tänään olevan jos jonkinlaista meininkiä. Iso Leninin pää siellä ainakin tarkkailee.
Huomenna jatkamme taas matkaa junalla Vladivostokiin. Siellä palaan viimeistään kirjoittamaan lisää.
Oli muuten hyvät löylyt (heti sen jälkeen kun keksittiin millä konstilla vettä kiukaalle heitetään. Mitään löylykauhoja meille ei oltu jätetty).
Dasvidania!