top of page

Turun sanomissa: Seuraava pysäkki on Vladivostok..

Taiteilijalupaus Lilli Haapala kiinnostui kasveista ja utopioista – turkulaisen seuraava pysäkki on Vladivostok

Marttiina Sairanen

Lilli Haapala on kasvattanut kasveja suljetuissa ja keinotekoisissa pienoismaailmoissa. Hän on kiinnostunut myös utopioista ja tulevaisuuden suljetuista systeemeistä.

Kulttuuri Turun Sanomat 18.5.2018 19:49 0

Heli Peltoniemi

Amerikkalainen Cleve Backster teki 1960-luvulla ällistyttäviä kokeita kasvien kanssa. CIA:ssa työskennellyt Backster kytki kasveja valheenpaljastuskoneeseen, ja sen jälkeen leikkasi tai poltti niiden lehtiä. Kasvit reagoivat kuin stressaantunut ihminen – myös silloin kun viereistä kasvia tuhottiin.

Backster päätteli että kasvit pystyvät viestimään keskenään. Kokeiden perusteella tehtiin myös vääriä johtopäätöksiä, mutta se on toinen tarina.

Turkulainen kuvataiteilija Lilli Haapala törmäsi Backsteriin lukiessaan kirjaa nimeltä Kasvien salattu elämä. Haapala on jo pitkään käyttänyt kasveja osana taidettaan, ja hän inspiroitui Backstersin tutkimuksista.

– Kiinnostuin siitä, mitä dataa saisin itse ulos kasveista tieteen menetelmillä, Haapala kertoo.

Koska tekniikka oli Haapalalle vierasta, hän hakeutui kurssille jossa opetettiin robotiikkaa ja koodaamista.

Ennen pitkää Haapala keksi kiinnittää viherkasvien lehtiin sensoreita, jotka mittaavat kasvin sähkönjohtavuutta. Sen jälkeen hän muutti lukemat ääniksi. Näin syntyi teos nimeltä Biocommunication (2016) eli bioyhteys.

– Äänistä syntyy virtaava melodia kasvin aineenvaihdunnan mukaan, Haapala kuvailee.

Teokseen voi osallistua koskettamalla sensoria, jolloin kuulee miltä omasta kehosta lähtevä ääni kuulostaa ja miten se soi yhdessä kasvin kanssa.

Kesällä Haapala jättää kotipihansa ja matkustaa taiteilijaresidenssiin Venäjän Vladivostokiin. Hänen matkaansa voi seurata blogissa taiteilijan verkkosivulla.

Lilli Haapala on Kuvataideakatemiasta viime vuonna valmistunut taiteilija, jonka nimi on viime aikoina noussut esiin monissa apurahajulkistuksissa.

Toukokuun alussa Haapala vastaanotti Helsingissä Taidesäätiö Meritan 22 000 euron Nuori Taiteilijalupaus -apurahan. Kolmatta kertaa jaettu apuraha myönnetään Kuvataideakatemiasta vastavalmistuneelle, lahjakkaalle kuvataiteen maisterille. Valintalautakunnan mukaan Haapala on "kehittynyt taiteessaan dynaamisesti lyhyessä ajassa".

Kuluvalla viikolla Haapala ja mediatoimittaja Juri Jalasmäki saivat Varsinais-Suomen kulttuurirahastolta 20 000 euron apurahan taiteelliseen työskentelyyn.

Harva vastavalmistunut on yhtä hyvässä asemassa: Haapalan työskentely on turvattu pitkälle ensi vuoteen.

– Pystyn jatkamaan työtä minulle tärkeiden aiheiden parissa.

Biocommunication -installaation voi nähdä Turussa alkavalla viikolla, sillä se on osa The Shift -yritysfestivaalin taideohjelmaa.

Teos oli esillä myös H2Ö -festivaalilla vuonna 2016.

–  Se on hauska teos festareille, koska se on interaktiivinen. H2Ö:ssä ihmiset pussailivat teoksen äärellä, koskettelivat toisiaan ja kokeilivat minkälaisia ääniä saavat aikaan, Haapala kertoo nauraen.

Salossa syntynyt Haapala kouluttautui alun perin valokuvaajaksi. Kaksiulotteisuus ei kuitenkaan lopulta riittänyt hänelle.

–  Pelkät valokuvat seinällä eivät riittäneet. Yritin tehdä niistäkin kolmiulotteisia, vaikka leikkaamalla kuviin kurkistusreikiä.

Kasvit alkoivat kiinnostaa Haapalaa viimeistään silloin, kun hän vuonna 2012 muutti vanhaan rintamamiestaloon Turussa. Talon pieni, villiintynyt puutarha on antanut aiheen moneen teokseen.

–  Minussa heräsi joku tutkijatyyppi. Kiinnostuin valtavasti biologiasta ja ihmisen tavasta tutkia luontoa, siitä miten me olemme ennen olleet yhteydessä ympäristön kanssa ja olemmeko enää.

Marttiina Sairanen

Lasipurkkiin kolme vuotta sitten suljettu kasvi on yhä elossa omassa pienoismaailmassaan.

Omalta pihalta löytyi myös Taideakatemian lopputyön aihe. Elämänlanka eli karhunköynnös voi olla puutarhassa riesa, mutta Haapala ihastui köynnöstyvään kasviin. Hän kasvatti elämänlankoja kolmen kuukauden ajan ja kuvasi niitä jatkuvasti puolen tunnin välein. Time laps -video päätyi lopputyönäyttelyyn Ullakkogalleriaan.

Nykyään Haapala ajattelee, että emme ehkä ole kasvien kanssa niin erilaisia kuin luullaan.

– Kasvitkin kommunikoivat ja liikkuvat, mutta niiden maailmasta ei lopulta tiedetä kovin paljon.

Kasvit kiehtovat Haapalaa, koska niiden avulla hän pystyy tekemään näkyväksi jotakin piilossa olevaa.

–  Haluan etsiä asioiden väliltä mieluummin yhteyksiä kuin eroja, ja näyttää niitä. Elämän ja suurien mysteerien tutkiminen on varmaan siellä pohjalla.

Lilli Haapalan Biocommunication The Shift -yritysfestivaalilla Kakolan Lääninvankilassa 22.–23.5.

Marttiina Sairanen

Kuvataiteilija Lilli Haapala

Kuka

Lilli Haapala

Turussa asuva kuvataiteilija, joka tutkii töissään ihmisen suhdetta luontoon.

Syntynyt 1984 Salossa.

Työskentelee monipuolisesti tehden tilateoksia, liikkuvaa kuvaa ja julkaisuja. Käyttää teoksissaan usein kasveja.

Valmistunut kuvataiteen maisteriksi Helsingin Kuvataideakatemian tila-aikataiteiden osastolta vuonna 2017, ja kuvataiteilijaksi

Turun AMK:n Taideakatemian valokuvataiteen linjalta vuonna 2015.

Valokuvakeskus Perin, Muu ry:n ja Suomen biotaiteen seuran jäsen.

Teoksia on ollut esillä mm. Helsingin Exhibition Laboratoryssa, Kuusiston Taidekartanon Ajankuva-näyttelyssä sekä Valokuvakeskus Perissä.

Blogi täällä.

bottom of page